ROTYX Oy
Tietoa meistä
Joka toiselle kuoppaa kaivaa,
voi nyt tehdä sen paljon tehokkaammin ROTYX-laitteilla.
Sulkavalainen innovaatioyritys tuo uusia tuulia kaivinkoneiden lisälaitemarkkinoille. Asiakaslähtöisyydestä ja paikallisuudesta arvonsa ammentava ROTYX tähtää kansainvälisille markkinoille tuomalla uudenlaisen ratkaisun rototiltteihin. Vuonna 2015 toimintansa aloittaneen yrityksen keksintö sai patentin joulukuussa 2021. Nyt yritys tähyää tuotteellaan kotimaan lisäksi kohti Keski-Eurooppaa.
Kaivinkoneen ohjaamossa opiskeluaikoinaan paljon aikaa viettänyt Tuomo Sihvo sai idean työn tehostamisesta rototilt-ratkaisulla, joka olisi paitsi kestävä ja tehokas, toisi myös helppokäyttöisyyden ja työn nopeutumisen ansiosta merkittäviä etuja käyttäjälleen. Tuotekehitys- ja markkinointitaustainen Harri Qvintus löytyi mukaan ideanjalostukseen. Hän toi mukanaan sukulaismiehensä, konepajan omistajan Simo Toropaisen ja suunnittelutaustaisen tuotekehittäjän Asko Toropaisen. Näin ydinryhmä oli kasassa. Yhdessä heiltä löytyi osaamista vision tekniseen toteuttamiseen. Vuosien mittainen suunnittelu- ja tuotekehitysprosessi saatettiin prototyyppivaiheen jälkeen päätökseen valmistamalla 0-sarja vuoden 2021 alkupuolella. Tästä sarjasta savonlinnalainen koneurakointiyritys A&K Ryynänen Oy hankki saman vuoden kesällä ensimmäisen kaupallisen ROTYX-rototiltin. Niin yrittäjä Aleksi Ryynänen kuin kaivinkoneen käyttäjä Anssi Mäkäläinen ovat antaneet arvokkaita vinkkejä laitteen käyttöön ja huoltoon liittyvissä asioissa. Vuoden 2021 merkittäviin tapahtumiin kuului myös saada Timo Huttunen Lännen Tractors Oy:stä mukaan yhtiön hallitukseen tuomaan vahvaa kokemusta maanrakennuskoneliiketoiminnasta.
ROTYX tuotteiden takana on ammatillista kokemusta ja työvuosia yhteisesti yli 200 vuoden verran. ROTYXin yrittäjillä on aito kiinnostus Asiakkaidensa liiketoiminnan ja tuottavuuden kehittämiseen sekä Asiakkaidensa palvelemiseen ROTYX-arvojen mukaisesti; vastuullisesti, yrittäjäystävällisesti, innovatiivisesti ja inhimillisesti.
Patentoitu ROTYXin rototilt-innovaatio nopeuttaa, tehostaa ja helpottaa työskentelyä haastavillakin maansiirtotyömailla. ROTYX-laitteessa on vähemmän helposti vaurioituvia, kuluvia ja usein huoltoa tarvitsevia osia, mikä vähentää sekä ennakoituja että yllätyksellisiä työn keskeytyksiä. ROTYX yhdistää älyn ja voiman säästäen aikaa ja resursseja ja lisää siten työtehoa ja tuottavuutta.
ROTYX – Intelligent Power
ROTYX arvot
Vastuullisuus
Tuotamme ainoastaan laitteita ja palveluita, joita on turvallista käyttää. Olemme rehellisiä kaikessa toiminnassamme. Pidämme lupauksemme. Huomioimme teknisissä ratkaisuissa ympäristövaikutusten minimoinnin
Asiakaslähtöisyys
Aito kiinnostus asiakkaan liiketoiminnan tuottavuuden kehittämiseen. Asiakaspalvelumme reagoi ja toimii nopeasti.
Innovatiivisuus
Etsimme jatkuvasti mahdollisuuksia uusiin teknisiin ratkaisuihin yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Henkilöstöllämme on palo kehittää uusia ratkaisuja ja käyttää edistyksellisiä työkaluja niiden saavuttamiseksi.
Inhimillisyys
Kohtelemme kaikkia ihmisiä tasa-arvoisesti. Kunnioitamme ja arvostamme erilaisia mielipiteitä. Autamme toisiamme.
”Laadukkaan tuotteen kehittämisessä tiimityön merkitys on valtava”
ASKO – maanrakennuskonealan ammattilainen